Finlandia Klubi, Lahti (viimeinen keikka)
Raskaan suomirockin tulenkantaja, Raaka-Aine, lopettaa yli 20-vuotta, satoja keikkoja ja neljä pitkäsoittoa sisältäneen uransa kotikaupungissaan, Lahdessa.
Viimeisellä keikallaan, Raaka-Aine nivoo yhteen uransa eri vaiheet ja tarjoaa sitä, mistä yhtye parhaiten muistetaan – raskaita riffejä, tarttuvia kertosäkeitä sekä suomalaisen miehen sielunmaisemaa ja itseironiaa.
”Se, mikä joskus alkoi yläkouluikäisten poikien harrastuksena, päivittyi vuosien varrella levytyssopimukseen ja satoihin keikkoihin ympäri Suomen ravintoloita ja kesäfestareita. Finlandia-klubi on palvellut Raaka-Aineen levynjulkaisukeikkojen näyttämönä jo useamman pitkäsoiton ajan, emmekä olisi halunneet viettää tätä viimeistä juhlaamme yhdessä faniemme kanssa missään muualla.”, yhtyeestä kerrotaan.
Raaka-Aine lahjoittaa viimeisen keikkansa tuotot Päijät-Hämeen keskussairaalan lasten poliklinikan potilaiden hyväksi.
Ovet auki klo 20, Keikka klo 21
Ei ikärajaa, erikseen rajattu anniskelualue!
Liput: 15 € ennakkoon / 20 € ovelta
(sis. lippu.fi:n palvelumaksun)